Olen Emilia, 21-vuotias vaasalainen ja opiskelen radiotoimittajaksi.
Jo peruskoulussa oli selvää, että tulevaisuudessa minut löytää media-alalta. Kun opin kirjoittamaan, rakastuin tarinoiden kertomiseen. Kuvitin tarinat itse piirtämällä tai maalaamalla, myöhemmin oman pokkarikameran kuvilla. Lopulta tarinoista syntyi näytelmiä ja editoimiani kotielokuvia, jotka esittelin perheelleni gaalaillan juontajana.
Lapsena saadun innostuksen saattelemana jatkoin matkaani media-assistentin kaksoistutkintoon, mistä valmistuin vuonna 2018. Koulussa opin peruspohjan media-alalle aina tapahtuma- ja valotekniikasta ääneen, kuvaan ja videoon, sekä jälkituotantoon. Työharjoitteluissa pääsin mukaan erilaisiin videoprojekteihin, kuten Yle Pohjanmaalle. Kouluajan ulkopuolella tein lisäksi töitä valokuvaajana, paikallislehden toimittajana ja lähdin mukaan useisiin projekteihin, esimerkiksi juontajaksi tapahtumiin tai apulaiseksi paikalliseen pienradioon. Kesäisin tein kesätöitä graafisena harjoittelijana ja kaupungin kesäsomettajana.
Kouluaikana minulta kysyttiin useaan otteeseen, että ”mikä susta tulee isona?”. Ongelma oli se, että rakastin kaikkea. Unelmani oli, että voisin tulevaisuudessa kutsua itseäni media-alan multiosaajaksi. Toivoin, että tulevaisuudessa voisin toimia juontajana, tuottajana, toimittajana, ohjaajana, niin että vain taivas olisi rajana. Ei ollut olemassa yhtä tiettyä asiaa mistä pidin, vaan halusin mennä ja tehdä ajattelematta sen suuremmin – tiesin vain, että haluan olla tällä alalla ja oppia siitä kaiken mahdollisen, kehittyä laaja-alaisempaan suuntaan ja löytää paikan, missä voisin toteuttaa itseäni kaikilta osin.
Kun en ensimmäisellä yrittämällä päässytkään jatkamaan media-alan opintojani Turun taideakatemiaan, päätin pitää välivuoden ja lähdin armeijaan. Välivuosi venyi kolmeen, ja kun en kolmannella yrittämällä päässyt vieläkään kouluun aloin harkita muita vaihtoehtoja. Olisiko jotain, minkä avulla pääsisin korkeakouluun tai onko jotain, mitä en vielä ole tehnyt? Silloin isäni ehdotti, että miksi et kouluttautuisi radiotoimittajaksi – Niinpä, miksi en? Ääni- ja radiotyö oli ainoa asia, mikä oli kiinnostanut minua valtavasti jo aivan pienestä saakka, mutta jota en ollut koskaan päässyt kunnolla harjoittelemaan, kuten olin kirjoittamista tai valokuvausta.
Niinpä yhtenä perjantai-iltana hain opistoon ja seuraavana maanantaina sain viestin, että minut on hyväksytty opiskelijaksi. Tästä pari viikkoa eteenpäin aloitin radiotoimittajan opinnot. Huomasin nopeasti, kuinka monipuolinen koulutus onkaan kyseessä. Radiotoimittajaksi opiskelu tuntui heti omalta jutulta, sellaiselta jota voisin kuvitella työkseni tekevän, sillä se sisältää niin paljon muutakin kuin pelkkää mikrofoniin puhumista; esimerkiksi radiotyön perusteita, puhetekniikkaa, projektityöskentelyä ryhmittäin, äänen-, kuvien- ja videoiden editointia ja ohjelmatuotantoa. Parasta on kuitenkin ollut työskentely Suupohjan paikallisradiossa Radio Scoopilla, missä taitojaan on saanut harjoittaa oikeassa työympäristössä yksin ja juontajaparien kanssa.
Opiskelu on antanut minulle hyvin paljon uusia taitoja, avartanut maailmaani ja tuonut lisää mahdollisuuksia. Koulutuksesta saamani opit ja eväät toivat minulle hienon mahdollisuuden päästä työharjoitteluun Helsingin Bauer Medialle, missä pääsen työskentelemään sekä Radio Rockilla että Radio Cityllä ohjelmapäällikön opeissa kuuden viikon ajan. Harjoitteluni tulee sisältämään harjoituksia juontajana ja toimittajana. Lisäksi pääsen tutustumaan ohjelmapäällikön työhön, kuten johtamiseen ja erilaisiin projekteihin.
Kurssit, opettajat ja työharjoittelupaikkani ohjaajat ovat auttaneet minua hahmottamaan mihin haluan erikoistua ja mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Radiotoimittajan koulutuksessa on upeaa juuri se, että ala ei rajaudu pelkästään radioon, vaan oppeja voi hyödyntää myös muissa media-alan töissä tai projekteissa.
Keväällä aion hakea jälleen korkeakouluun opiskelemaan medianomiksi, sillä haussa radiotoimittajan koulutuksestani on paljon hyötyä muihin hakijoihin verrattuna. Koulujen jälkeen voisin nähdä itseni esimerkiksi radioasemalla juontajana sekä ohjelmapäällikkönä, jolloin pystyn hyödyntämään kaiken sen mitä rakastan ja missä olen hyvä rajaamatta mitään pois; sosiaalisen luonteeni sekä laaja-alaisen osaamiseni ja kiinnostukseni media-alalla. Näin voin toimia tulevaisuudessa media-alan huippuosaajana, jossa avainasemassa tulee olemaan opistolta saamani koulutus.
Emilia Kovanen, Radiotoimittaja lv. 2020-2021