Ajankohtaista

Haemme tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA) opettajaa

Haemme tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA) opettajaa, jolla on kokemusta erityisesti nuorten opettamisesta ja ohjaamisesta.

Tuva-opettajana työtehtäviisi kuuluu opiskelijoiden henkilökohtaisten opintopolkujen suunnittelu ja seuranta, eri koulutuksen osien opettaminen, työssäoppimisjaksojen ohjaus, sekä TUVA-koulutuksen suunnitteluun liittyvät kehittämistehtävät. Opetus toteutetaan yhteistyönä eri koulutuksen järjestäjien ja työpaikkojen kanssa, joten toivomme verkostoitumisen ja tiimityöskentelyn olevan sinulle luontevaa.

Tehtävään valittavalta odotamme ohjaavaa, kannustavaa, ja empaattista työotetta, ja halua kehittää TUVA-koulutusta.

Hakijalta edellytetään yhteisten tutkinnon osien opettajan, luokanopettajan tai erityisluokanopettajan kelpoisuutta. Tehtävän määräaikaisuuden vuoksi huomioidaan myös hakijat, joilla ei ole kelpoisuutta tehtävään.

Palkkauksessa ja muissa työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityistä opetusalaa koskevaa työehtosopimusta.

Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan löydyttyä.

Työ alkaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.2.2023 ja päättyy 25.5.2023. Tehtävä jatkuu erittäin todennäköisesti syyslukukauden 2023 uusien ryhmien varmistuttua.

Hakemukset sähköpostitse: jussi.luoma@opisto.info

Mikko Raasakka

Mikko Raasakka

Ajankohtaista