Opiskelijatarinoita

Minna, mediataiteilija ja pelisuunnittelija

Moi! Olen mediataide-pelivisio-linjan opiskelija Minna. Aloitin opintoni Kauhajoen opistossa elokuussa 2021, enkä ole katunut valintaani! Monenlaista hommaa ollaan päästy kokeilemaan, ja vaikka kaikki ei välttämättä olekaan tuntunut heti omalta jutulta, niin se on ollut ihan parasta päästä näkemään, mitä eri asioita tähän alaan oikeasti liittyy.

Mehän aloitettiin ihan alkeista, eli harjoiteltiin piirtämistä ja maalaamista ennen kuin edes saatiin koskea tietokoneisiin. Se tuntui ensin vähän oudolta, mutta onhan niistäkin opeista ollut hyötyä mm. hahmojen ja kenttien suunnittelussa ja värimaailmojen luomisessa. Sittemmin ollaan harjoiteltu 3D-mallinnusta Autodeskin 3Ds Maxilla ja pelien suunnittelua Unreal Enginella. Siinä sivussa ollaan opeteltu käyttämään mm. Adoben ohjelmia valokuvien, äänen ja videoiden muokkaamiseen.

Kokemusta mulla ei näistä juurikaan ollut ennen tänne tuloa. Olin ollut kiinnostunut videoiden muokkaamisesta pienimuotoisesti vapaa-ajalla ja työssäkin, mutta se oli aika alkeellista osaamista. Keväällä 2021 heräsi idea, että voisinkin opetella pelien tekemistä, ja jotenkin se KEO:n somemainos silloin sattui tavoittamaan minut! Kun samaan aikaan koin kyllästymistä työssäni käsityöneuvojana, tuntui opistolle hakeutuminen luonnolliselta ja lupaavalta valinnalta.

Opiskelijana tällä alalla en ehkä ole nuorimmasta enkä kokeneimmasta päästä. Olen 31-vuotias, enkä voi sanoa olevani peliekspertti! Nyt olen jonkin verran harrastanut pelailuakin, mutta monet sitä ihmettelevätkin, kun en tiedä monia klassikkopelejä edes nimeltä… Muotoilen asian itse niin, että käytän mieluummin tuhat tuntia pelin suunnitteluun kuin itse pelaamiseen. Vaikka onhan sekin kivaa ja koukuttavaa. 🙂

Tämä kevät on meillä omistettu melkein kokonaan oman peliprojektin tekemiselle, mikä on todella jännää ja motivoivaa! Mulla tuppaa menemään päivät aamusta iltaan tietsikkaluokassa, kun tämä on niin kivaa. 🙂

Kuvan hahmo on minun ja luokkakaverini Elinan kauhupeliin tuleva olento. Elina on suunnitellut hahmon piirroksena ja minä olen sen pohjalta sen mallintanut. Hahmo on jäinen mörökölli joka asustaa autioituneessa talossa. Pelaajan on tarkoitus löytää talosta asioita, mutta tämä kaveri pyrkii tekemään sen mahdottomaksi – paitsi sitten, jos pelaaja osaa ottaa mukaansa oikean esineen ennen taloon astumista!

Kaiken kaikkiaan opisto on antanut minulle oikein hyvät eväät erityisesti mallinnusta ja pelisuunnittelua ajatellen. Opettajamme Joni on todella motivoiva, eikä kauhistu edes villeimmistä suunnitelmistamme, vaan yhdessä koitetaan sitten pohtia, miten niitä voisi toteuttaa. Tunneilla meillä on usein ihan päätöntä meininkiä, kun vaikkapa pohditaan millainen luusto on sammakolla tai laitetaan pelihahmo ampumaan kakkuja luotien sijaan…

Jonia haluaisinkin erityisesti kiittää, sillä on paljolti hänen ansiotaan, että pääsen opiskelemaan media-/pelialaa Tampereen ammattikorkeakouluun! Joni auttoi minua todella paljon ennakkotehtäväni kanssa, ja vaikka itselle tuli välillä sellainen olo, että se minun ideoima projekti oli ihan liian haastava, niin selvisin siitä Jonin avulla kiitettävästi!

Teille, jotka ehkä pohditte uudelle uralle hakeutumista tai haluaisitte hakeutua vaikkapa taide- tai media-alan koulutuksiin, suosittelen lämpimästi Kauhajoen opistoa! Täällä pääsee kokeilemaan, onko se unelma-ala sittenkään oma juttu, ja kouluhakuihin täältä saa todella hyvän ponnahduslaudan.

Minna Mellajärvi, mediataide-pelivisio lv. 2021-2022
Picture of Opiskelijatarinoita

Opiskelijatarinoita

Ajankohtaista